torstai 11. heinäkuuta 2013

Polttavan auringon alla

Nyt kun sadekausi on päättynyt ja aurinko porottaa täydellä teholla, voisin kirjoittaa japanilaisten ja suomalaisten erilaisesta suhtautumisesta auringonottoon ja rusketukseen. Suomalaisista suurin osa taitaa olla melko kalpeaa, ja itsekin kuulun tähän joukkoon lakananvalkoisella olemuksellani. Suomessa vaaleaa hipiää ei kuitenkaan yleisesti ihailla, vaan siitä koetetaan päästä eroon solariumin, itseruskettavien ja toki niiden ajoittain pilkahtavien auringonsäteidenkin avulla. Japanissa taas ihonväri on yleisesti ottaen hieman tummempi, paahtaahan aurinkokin paljon pidempään ja kuumemmalla teholla, mutta yleinen näky on tällainen:

(kuva Googlesta)
Aurinkovarjot ovat täällä naisten keskuudessa todella suosittuja, kuin myös kuvassa näkyvät hiha-asiat. Lisäksi etenkin vanhemmat naiset tuntuvat pukeutuvan niin, ettei mikään kohta jäisi paljaaksi auringon armoille. Tärkeä syy auringolta suojautumiselle on ilmeisesti se, ettei iho vanhenisi ja saisi ryppyjä maksaläiskiä (tässäkö syy aasialaisten nuorekkuudelle?), sekä myös se, ettei rusketusta pidetä viehättävänä. Lisäksi kihlattuni kertoi, että aasialaisiin tarttuu rusketus jotenkin sitkeämmin, ja hänkin on Afrikassa vietettyjen vuosien jälkeen yhä tummempi kuin sitä ennen, vaikka on asunut Suomessa jo kolmisen vuotta. Itse taas vaalenen aika tehokkaasti talven aikana, vaikka olisinkin onnistunut kesällä ruskettumaan. Jännää on myös se, etteivät aasialaiset ilmeisesti pala kovinkaan helposti, ja kun kerroin kuinka oma ihoni kuorituu palamisen jälkeen irti (joo mulla on aina viehättävät puheenaiheet), olivat japanilaiset keskustelukumppanini aika hämmästyneitä.

Itse tykkään kyllä vaaleasta ihosta, enkä pyri tieten tahtoen ruskettamaan itseäni. Kuitenkin välillä vähän nolottaa mennä ulos shorsit jalassa, kun jalat hohtavat valkoisuuttaan kilometrien päähän... Eli ehkä sitä voisi vähän niihin yrittää saada väriä. En muutenkaan jaksa mennä suojautumisessa yhtä pitkälle kuin monet japanilaiset ja tyydyn aurinkorasvan apuun. Käytän muuten aina aurinkolaseja, koska en muuten näe oikein mitään aurinkoisella säällä, mutta niitä taas en ole nähnyt vielä kenenkään japanilaisen päässä. Aika usein olen saanut kuulla olevani "kakkoii" (cool), kun pidän aurinkolaseja, ilmeisesti oletuksena että tyylin takia niitä pidän. Kuulemani mukaan tummat silmät ovat vahvempia auringonsäteitä vastaan, joten aasialaiset eivät niitä yleensä tarvitse. Jänniä tällaiset eroavaisuudet.

3 kommenttia:

  1. Mä muistelen et ryppyjen sijaan japanilaisia pelottaisi enemmänkin maksaläiskät. Japanilaisten ihotyyppihän on paljon paksumpi ja rasvaisempi kuin meillä. Rypyiltä voikin säästyä helpommin vaikka auringolle altistuisikin, mut pigmenttihäiriöitä bongaa helposti iäkkäämpien naamoilta. ^^;;

    Enkä kyllä itekään tajuu mitä järkee ittensä paahtamisessa on. On ehkä totta, että rusketus "laihduttaa" (tai siis luo sen illuusion) ja sellanen pieni luonnollinen päivetys + pisamat on ok jees, mut kauheen epäterveellistä sellanen varta vasten auringon ottaminen. Sitä paitsi on raivostuttavaa huomata et talvella käytetty meikkivoide alkaa olla liian vaaleaa kesällä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah joo voipi olla, en ole mitenkään erityisen perehtynyt näihin auringolta suojautumisen syihin, kunhan kirjoittelin fiilispohjalta ^^;; Kiitos korjauksesta! :3

      Itsekään en tykkää paahtaa nahkaani auringossa, ja pidän oikeastaan parempana tätä Japanin meininkiä. Säästyvätpähän ainakin ihosyövältä, vaikka syyt auringon välttelemiselle ovatkin enemmänkin esteettiset. Huvittaa vaan välillä nähdä porukkaa näissä auringolta suojautumiseen tarkoitetuissa kuteissa, suosikkini on varmaan koko naaman peittävä suojalippa :D Omistan kyllä itsekin nykyään aurinkovarjon, että niin.

      Poista
    2. Ei ollut siis tarkoitus päteä :-D Luulen et ihan mikä tahansa ~nuoruutta, heleyttä ja elinvoimaisuutta~ uhkaava tekijä on kauneusriippuvaisille japanilaisille kauhistus, oli sit kyseessä rypyt tai läiskät. Mut aika shimi sitä shimi tätä nää rasvamainokset (etenkin vähän vanhemmille suunnatut) on. Nuoremmat itkee sit huokostensa kanssa. ^^;

      Ne lipat on kyl mahtavia! Menee sarjaan "ei kehtais ikinä käyttää Suomessa".

      Poista