札幌

Kävin tässä viikonloppureissulla Japanin Rovaniemellä eli Sapporossa, joka on pohjoisimman saaren Hokkaidon suurin (ja koko Japanin viidenneksi suurin) kaupunki. Matkaa Sapporolle Hiroshimasta on jotain 1200 kilometriä, joten lentäminen oli mukavin vaihtoehto. Ostin lentoliput jo pari kuukautta sitten noin 30 000 jenillä eli suunnilleen 300 eurolla, mikä ei ollut kovin kallista jos vertaa luotijunien hintoihin (Hiroshimasta Osakaan 12 000 jeniä yhteen suuntaan).

Kattokaa ny kuin hienosti muokkasin. 

Syynä reissulle ei suinkaan ollut kaipuu lumisiin maisemiin, vaan Sapporossa asuvan japanilaisen ystäväni Chizurun kanssa Buck-Tick-nimisen bändin keikalle meneminen. Bändi on nyt ollut kasassa jo 25 vuotta, ja Chizuru onkin kuunnellut sitä kauemmin kuin itse olen ollut elossa. Tapasimme muutama vuosi sitten Tokiossa bändin vuotuisessa Nippon Budokanin konsertissa, ja nyt kun kerran taas Japanissa olen, niin pitihän se yhdessä keikalle mennä. Toki oli myös kiva nähdä, miltä siellä pohjoisessa nyt näyttääkään, kun en ole ennen Tokiota pohjoisempana käynyt.

Lensin Hiroshiman lentokentältä Shin-Chitosen kentälle, josta kulkee kätevä junayhteys Sapporon pääasemalle. Koneen laskeutuessa mietin vähän, että mentiinkö me sittenkin Suomeen asti, kun kaikkialla oli valkoista ja lumisade oli aika sankka. Hiroshimassa ei siis tosiaan pahemmin lunta sada... Muutenkin koko reissun ajan oli jotenkin jännät suomifiilikset, koska rakennuksetkin näyttivät enemmän Suomen tyylisiltä. Hiroshimassa on aika paljon vanhoja japanityylisiä rakennuksia, kun taas Sapporossa niitä ei näkynyt lainkaan. No onhan se tietenkin ihan luonnollista, että Hokkaidolla rakennetaan kylmän sään kestävästi kuten Suomessakin. Täytyy kyllä sanoa, että ei sitä lunta ollut ikävä, joten kyllä ihan kiva asua paikassa, jossa sitä ei sada juuri lainkaan.

BUCK-TICK

Yövyin ystäväni luona, ja lauantaina kävimme illallisella yhdessä hänen australialaisen tuttavansa Stephin kanssa. Steph on kiertänyt Japania Buck-Tickin perässä, ja onkin siis myös kovan luokan fani. Voikin arvata, mistä puhuimme suurimman osan ajasta :D Tapasimme Stephin myös sunnuntaina, ja söimme lounaaksi sapporolaista suupu kareeta (soup curry) sekä käväisimme sikäläisillä saksalaistyylisillä joulumarkkinoilla ennen keikkaa.

Suupu karee, omnom.

Joulumarkkinoilla oli myös suomalainen myyntikoju nimeltä Rovaniemi :D Suomalainen Ulla myi siellä porontaljoja ja lappinukkeja.

 

Markkinoilla oli myös ihan oikea suomalainen joulupukki!

Tapasimme joulumarkkinoilla Chizurun äidin, joka myös fanittaa Buck-Tickia ja tuli yhdessä keikalle :D Katsoimme vielä jouluvalojen sytyttämisen ja lähdimme sitten kohti keikkapaikkaa ennen viittä. Sinne pääsi sisään viideltä, ja konsertti alkoi kuuden maissa. Sisään päästyämme ostin hieman keikkatavaraa, mutta olen ylpeä siitä, että en tällä kertaa tuhlannut älyttömästi rahaa.

Chizuru oli ostanut meille fanclub-liput, ja olimmekin neljännessä rivissä! Olen aiemmin nähnyt Buck-Tickin vain Budokanin hattuhyllyltä, joten oli hienoa päästä nyt niin lähelle lavaa. Keikka olikin tosi mahtava, ja lattiakin tärisi musiikin voimasta. Bändi soitti suurimman osan uusimman Yume miru uchuu-nimisen albuminsa kappaleista, mutta myös vanhempia biisejä kuten Alice in Wonder Undergroundin ja Coyoten. Eniten kyllä liikutuin, kun Long Distance Call alkoi soimaan ;;__;;

Keikan jälkeen kävimme karaokessa laulamassa pelkkää Buck-Tickia, oli huippua. En osaa todellakaan laulaa, enkä yleensä siis kehtaa vetää Buck-Tickia, koska biisit ovat aika vaikeita eikä kukaan muu tunne bändiä, mutta Chizurun kanssa se oli hauskaa. Illan päätteeksi käväisimme vielä moikkaamassa Chizurun suomen kielen kurssilaisia izakayassa, ja siellä oli myös muutama Oulun yliopistosta Sapporoon tullut. On kyllä hauskaa, kuinka paljon Sapporossa on suomalaisia, Hokkaidon yliopistossa ainakin kymmenen. Helsingin yliopistostakin siellä on kolme mun laitoslaista, joita en harmi kyllä tullut tällä kertaa tavanneeksi. Täällä Hiroshimassahan on tosiaan lisäkseni yksi jyväskyläläinen, jonka kanssa en kyllä pahemmin ole ollut tekemisissä. Onkin aina vähän hassua puhua suomea Japanissa (muuten kuin Skypen välityksellä). Chizuru tosiaan opiskelee suomea ja puhuukin sitä tosi hyvin, mutta tällä kertaa keskustelimme lähinnä japaniksi. Olikin kiva todeta, että pystyn kyllä ihan hyvin jo käyttämään japania, en toki mitenkään virheettömästi mutta kuitenkin. Jotain edistystä jo ehkä tapahtunut parissa kuukaudessa.

Että sellainen reissu. Nyt pitäisi opiskella huomiseen vitostason kuuntelukurssin sekä torstain sanastokurssin välikokeisiin sekä kirjoittaa sakubun :P Ei jaksaisi, koska odotan vain viikonloppua ja vanhempieni ja kihlattuni saapumista Japaniin <3