札幌

Kävin tässä viikonloppureissulla Japanin Rovaniemellä eli Sapporossa, joka on pohjoisimman saaren Hokkaidon suurin (ja koko Japanin viidenneksi suurin) kaupunki. Matkaa Sapporolle Hiroshimasta on jotain 1200 kilometriä, joten lentäminen oli mukavin vaihtoehto. Ostin lentoliput jo pari kuukautta sitten noin 30 000 jenillä eli suunnilleen 300 eurolla, mikä ei ollut kovin kallista jos vertaa luotijunien hintoihin (Hiroshimasta Osakaan 12 000 jeniä yhteen suuntaan).

Kattokaa ny kuin hienosti muokkasin. 

Syynä reissulle ei suinkaan ollut kaipuu lumisiin maisemiin, vaan Sapporossa asuvan japanilaisen ystäväni Chizurun kanssa Buck-Tick-nimisen bändin keikalle meneminen. Bändi on nyt ollut kasassa jo 25 vuotta, ja Chizuru onkin kuunnellut sitä kauemmin kuin itse olen ollut elossa. Tapasimme muutama vuosi sitten Tokiossa bändin vuotuisessa Nippon Budokanin konsertissa, ja nyt kun kerran taas Japanissa olen, niin pitihän se yhdessä keikalle mennä. Toki oli myös kiva nähdä, miltä siellä pohjoisessa nyt näyttääkään, kun en ole ennen Tokiota pohjoisempana käynyt.

Lensin Hiroshiman lentokentältä Shin-Chitosen kentälle, josta kulkee kätevä junayhteys Sapporon pääasemalle. Koneen laskeutuessa mietin vähän, että mentiinkö me sittenkin Suomeen asti, kun kaikkialla oli valkoista ja lumisade oli aika sankka. Hiroshimassa ei siis tosiaan pahemmin lunta sada... Muutenkin koko reissun ajan oli jotenkin jännät suomifiilikset, koska rakennuksetkin näyttivät enemmän Suomen tyylisiltä. Hiroshimassa on aika paljon vanhoja japanityylisiä rakennuksia, kun taas Sapporossa niitä ei näkynyt lainkaan. No onhan se tietenkin ihan luonnollista, että Hokkaidolla rakennetaan kylmän sään kestävästi kuten Suomessakin. Täytyy kyllä sanoa, että ei sitä lunta ollut ikävä, joten kyllä ihan kiva asua paikassa, jossa sitä ei sada juuri lainkaan.

BUCK-TICK

Yövyin ystäväni luona, ja lauantaina kävimme illallisella yhdessä hänen australialaisen tuttavansa Stephin kanssa. Steph on kiertänyt Japania Buck-Tickin perässä, ja onkin siis myös kovan luokan fani. Voikin arvata, mistä puhuimme suurimman osan ajasta :D Tapasimme Stephin myös sunnuntaina, ja söimme lounaaksi sapporolaista suupu kareeta (soup curry) sekä käväisimme sikäläisillä saksalaistyylisillä joulumarkkinoilla ennen keikkaa.

Suupu karee, omnom.

Joulumarkkinoilla oli myös suomalainen myyntikoju nimeltä Rovaniemi :D Suomalainen Ulla myi siellä porontaljoja ja lappinukkeja.

 

Markkinoilla oli myös ihan oikea suomalainen joulupukki!

Tapasimme joulumarkkinoilla Chizurun äidin, joka myös fanittaa Buck-Tickia ja tuli yhdessä keikalle :D Katsoimme vielä jouluvalojen sytyttämisen ja lähdimme sitten kohti keikkapaikkaa ennen viittä. Sinne pääsi sisään viideltä, ja konsertti alkoi kuuden maissa. Sisään päästyämme ostin hieman keikkatavaraa, mutta olen ylpeä siitä, että en tällä kertaa tuhlannut älyttömästi rahaa.

Chizuru oli ostanut meille fanclub-liput, ja olimmekin neljännessä rivissä! Olen aiemmin nähnyt Buck-Tickin vain Budokanin hattuhyllyltä, joten oli hienoa päästä nyt niin lähelle lavaa. Keikka olikin tosi mahtava, ja lattiakin tärisi musiikin voimasta. Bändi soitti suurimman osan uusimman Yume miru uchuu-nimisen albuminsa kappaleista, mutta myös vanhempia biisejä kuten Alice in Wonder Undergroundin ja Coyoten. Eniten kyllä liikutuin, kun Long Distance Call alkoi soimaan ;;__;;

Keikan jälkeen kävimme karaokessa laulamassa pelkkää Buck-Tickia, oli huippua. En osaa todellakaan laulaa, enkä yleensä siis kehtaa vetää Buck-Tickia, koska biisit ovat aika vaikeita eikä kukaan muu tunne bändiä, mutta Chizurun kanssa se oli hauskaa. Illan päätteeksi käväisimme vielä moikkaamassa Chizurun suomen kielen kurssilaisia izakayassa, ja siellä oli myös muutama Oulun yliopistosta Sapporoon tullut. On kyllä hauskaa, kuinka paljon Sapporossa on suomalaisia, Hokkaidon yliopistossa ainakin kymmenen. Helsingin yliopistostakin siellä on kolme mun laitoslaista, joita en harmi kyllä tullut tällä kertaa tavanneeksi. Täällä Hiroshimassahan on tosiaan lisäkseni yksi jyväskyläläinen, jonka kanssa en kyllä pahemmin ole ollut tekemisissä. Onkin aina vähän hassua puhua suomea Japanissa (muuten kuin Skypen välityksellä). Chizuru tosiaan opiskelee suomea ja puhuukin sitä tosi hyvin, mutta tällä kertaa keskustelimme lähinnä japaniksi. Olikin kiva todeta, että pystyn kyllä ihan hyvin jo käyttämään japania, en toki mitenkään virheettömästi mutta kuitenkin. Jotain edistystä jo ehkä tapahtunut parissa kuukaudessa.

Että sellainen reissu. Nyt pitäisi opiskella huomiseen vitostason kuuntelukurssin sekä torstain sanastokurssin välikokeisiin sekä kirjoittaa sakubun :P Ei jaksaisi, koska odotan vain viikonloppua ja vanhempieni ja kihlattuni saapumista Japaniin <3

Joulukuu!

Oho nyt on jo joulukuu ja pari kuukautta täällä Japanissa kulunut! Blogia ei ole tullut hirveästi päivitettyä, kun ei ole ollut oikein insipistä kirjoittamiseen, mutta katsotaan jos saisin nyt jotain tekstiä aikaiseksi.

Meillä nikkenseillä on täällä homestay-ohjelma, jossa siis jokainen saa oman "hostperheen", joiden kanssa viettää välillä aikaa ja tutustua japanilaiseen perhe-elämään. Omaan perheeseeni kuuluu vanhemmat ja 16- ja 13-vuotiaat tyttäret. He ovat oikein mukavia, mutta hieman kiireisiä nyt tämän loppuvuoden. Saimme kuitenkin tapaamisen sovittua viime lauantaille ja söimme yhdessä lounasta heidän luonaan Hiroshimassa. Sain itse valmistaa okonomiyakia, tosin en kyllä luonnollisesti ollut läheskään yhtä taitava kuin perheen äiti, joka on siis kotiäitinä perinteiseen japanilaiseen tapaan. Perheen isä taas työskentelee viikot Fukuyamassa ja on siis kotona vain viikonloppuisin. Heidän kotinsa oli vähän aikaa sitten rakennettu ja japanilaisittain erittäin tilava, kuin myös erittäin siisti ja viihtyisä.

Jännitin tapaamista tapani mukaan aika paljon etukäteen, mutta ihan turhaan, oli nimittäin todella mukavaa, ja juttelin paljon kaikesta perheen kanssa. Etenkin äiti ja 16-vuotias tytär Misa olivat tosi puheliaita ja keksivät kaikkea juteltavaa. Okonomiyaki oli myös hyvää, mutta olin vähän hidas sen syömisessä, koska puikkotekniikkani kaipaa ilmeisesti hieman vielä treenausta. Kannatti kyllä ottaa paljon tuliaisia mukaan Suomesta, koska perhe vaikutti tykkäävän kovasti mun Muumi- ja Marimekkosälästä.

Oli siis kivaa, mutta tämän vuoden puolella en enää ehdi perhettä tapaamaan, koska ensi viikonloppuna lähden Sapporoon ja sitä seuraavana tänne saapuvat vanhempani ja Liang ^___^ Lasken jo päiviä.

Lounaalla en kehdannut ottaa kuvia, mutta eilisellä opintoretkellä Miyajimaan otin niitä senkin edestä, eli laitanpas niitä tähän lopuksi.

Kesyjä peuroja :3

Paras ruska-aika meni harmi kyllä suunnilleen viikko sitten, mutta oli joissain puissa yhä lehtiä.

Pingviinejä akvaariotalossa (vai mikä 水族館 on suomeksi? fail)

Japanilaisista kauneusihanteista

Viime viikonlopun Kioto-reissu oli tosi kiva, mutta muuten ei ole mitään erikoista elämässäni täällä tapahtunut. Makoilen tällä hetkellä hieman kipeänä sängyn pohjalla, ja ajattelin avautua aiheesta, joka minua Japanin yhteiskunnassa häiritsee, nimittäin kauneusihanteista.

Ostin vähän aikaa sitten Kera-nimisen muotilehden, jossa törmäsin taas laihdutuslääkemainoksiin. Ei siinä mitään, onhan sellaisia ihmelaihtumisia esittäviä mainoksia Suomessakin, mutta Suomessa yleensä laihtumisen jälkeen näytetään aika normaaleilta ja terveiltä, kun taas Japanissa lähinnä keskitysleiriltä juuri karanneilta.

Esimerkiksi viereisen kuvan tyttö on kuvatekstin mukaan suunnilleen saman pituinen kuin minä (167 cm), mutta painaa 39,2 kiloa. Tytön painoindeksi on siis 14, kun alle 16 on sairaalloisen laiha (normaali indeksi on 20-25). Luultavasti tytöllä ei siis ole kuukautisia, ei pysty saamaan lapsia ja sairastuu osteoporoosiin melko todennäköisesti. Seksikästä? Ilmeisesti japanilaisten mielestä.

"Nyt ollaan miehen kanssa "lovelove"onnellisia!!" Varmasti.

Tämän kuvan tytöt ovat hieman lyhyempiä kuin ylemmän kuvan tapaus, mutta silti tuollaiset painolukemat saavat kyllä länsimaisen lukijan hieman hieraisemaan silmiään. Japanilainen vartaloihanne naisilla eroaa siinäkin länsimaisesta, että lihaksia ei vaikuteta pitävän hyvänä asiana, ja nämä tytöt ovatkin ns. laihoja läskejä, joilla alhaisesta painosta huolimatta rasvaprosentti on luultavasti suhteellisen korkea. En tiedä, ollaanko täällä ihan samoissa mittasuhteissa, mutta Etelä-Koreassa on jopa "kauneus"leikkauksia, joissa poistetaan pohjelihas, jotta jalka näyttäisi mahdollisimaan tikkumaiselta. Mitään lihaksia naisilla hei.

En ole erityisen perehtynyt siihen, kuinka paljon Japanissa sairastutaan syömishäiriöihin, mutta en ihmettelisi, jos se olisi täällä vielä yleisempää kuin länsimaissa, jossa kyseinen sairaus on jo melko suuri ongelma etenkin nuorten tyttöjen keskuudessa. Länsimaissa seksikkäänä pidetään isoja tissejä ja tiimalasivartaloa, kun taas Japanissa tunnutaan ihannoivan lapsenomaista ja "söpöä" naista, jolla ei pahemmin muotoja ole. Totta kai todellisessa elämässä täällä näkee kaikenkokoisia ihmisiä, mutta ylipainoisia näkyy paljon vähemmän kuin Suomessa. Tavallaan tietenkin hyvä, ettei ylipainoisuus ole tämän kansakunnan ongelma, mutta ei alipainoisuuskaan vailla terveysriskejä ole.

Japanin koulutusjärjestelmästä kertovalla kurssilla oli puhetta kouluruokailusta ja kalorisuosituksista aterioissa, ja opettajamme mainitsi syövänsä noin 1100 kaloria päivässä lääkärin suosituksesta. Kyseinen nainen ei kuitenkaan ole kaksivuotias, vaikka kalorien määrästä voisikin niin päätellä. Muistaakseni Suomessa aktiivisen naisen kalorimäärä on suunnilleen 2000 kaloria päivässä, eli hieman erilaisia suosituksia täällä päin. Toki opettaja on japanilainen eli aika lyhyt, mutta kuitenkin kuulosti hurjalta. Ei ihme, että japanilaisten bento-annokset näyttävät niin pieniltä, eiväthän raukat oikein voi syödä mitään. Aika ankeeta omasta mielestäni, syöminen on nimittäin kivaa.

Versailles @ Hiroshima Namiki Junction 7.11

Versailles -Philharmonic Quintet- (kuva virallisilta kotisivuilta)

Silläkin uhalla, että vaikutan tämän tekstin perusteella 13-vuotiaalta fanitytöltä, kirjoitan nyt hieman eilisestä Versailles'n keikasta. Versailles on ollut yksi lempibändeistäni jo vuosia, ja siihen liittyykin paljon rakkaita muistoja kavereiden kanssa keikoilla käymisestä ynnä muusta. Ensimmäisen kerran näin kyseisen bändin livenä Tavastialla vuonna 2008, ja arvonnassa voitettuani tapasin myös heidät keikan jälkeen backstagella. Vieläkään en kyllä pysty sitä tapaamista häpeämättä muistelemaan, mutta olihan se hienoa. Jonkun pähkähullun idean ansiosta päädyimme tekemään kahden kaverin kanssa myös Versailles-cosplayn, ja siitä voin kyllä sanoa että everything went better than expected. Jos nyt ei lasketa kuinka kamalaa sen teko loppuvaiheilla oli, eniten Kamijo-raukallemme, joka ei tainnut pariin viikkoon ennen conia pahemmin nukkua. Itse cossasin Jasmine Youta, joka kuoli kesken projektimme :( Kävimme hänen muistokonsertissaan yhdessä Japanissa reissatessamme.

Kuva löytyi arkistojeni kätköistä. Auts.

Jasmine You-cossini (en muista
kuka kuvasi, sori)

Yllä mainitsemieni konserttien lisäksi olen nähnyt Versut myös itsekseni Japanissa ollessani vuonna 2011, ja taisivat he käydä Suomessa uudestaankin jossain välissä, googlen mukaan vuonna 2010. Pakkohan se oli nyt vielä täällä Japanissa vaihdossa ollessakin bändi nähdä, vielä kun ehdin juuri ennen heidän tauolle jäämistään. Viimeinen keikka olisi Tokiossa 20.12, mutta sinne en pääse. Hiroshiman keikalle oli kuitenkin pakko päästä, eikä kyllä tuottanut pettymystä :D

Mulla oli vähän vaikeuksia keikkalipun ostamisen kanssa, koska niiden myyntiin tullessa ei ollut nettiä huoneessa, ja piti yrittää iPhonella saada navigoitua japanilaisella lipunmyyntisivustolla. En jaksanut mennä aikaisin aamulla Lawsoniin ostamaan lippua, eli huomaa kuinka olen hieman laiskistunut teiniernuajoista, jolloin keikoille jonotettiin parhaimmillaan kaksi yötä... Sivusto kaatuili vielä aika pahasti, mutta lopulta sain lippuni varattua. Se olikin sitten numero 253 (Japanissa keikkaliput on numeroitu, ja niiden perusteella pääsee suunnilleen järjestyksessä sisään). Paljon enempää ei sinne keikkapaikkaan tainnut mahtuakaan ihmisiä, se oli jonkun rakennuksen neljännessä kerroksessa ja varmaan alle puolet Tavastian koosta. Näkipähän Kamijon bändin oikein läheltä.

Japanissa keikkatuotteet myydään yleensä Suomesta poiketen jo ennen keikkaa, mikä on musta tosi jees. Ei tarvitse keikan jälkeen tunkea hikisten ernujen seassa ja yrittää päästä myyntitiskille. Olin kyllä tapani mukaan paikalla ihan yliaikaisin... Eivät olleet Hiroshimassa ihan yhtä innokkaita saapumaan ajoissa paikalle jonottamaan kuin olin ajatellut, ja vaikka lopulta marssin sisään vasta myynnin alkaessa, olin silti kai kolmas jonossa. Tuhlattuani kuukauden ruokarahat (no en sentään äiti, älä nyt huolestu siellä) piti odotella vielä pari tuntia, ennen kuin keikalle pääsi edes sisään. Istuin sitten Starbucksissa ja yritin lepuuttaa jalkojani, joihin olin taas fiksuna tyttönä laittanut jalantappokorkkarini. Ihan kuin en jo muutenkin olisi täällä pidempi kuin suurin osa yleisöstä.

Tuleepas tästä nyt taas pitkä ja varmasti hurjan mielenkiintoinen sepustus... Noh lukekoon ken haluaa. Itse keikasta en kyllä taida kovin pitkästi pystyä kirjoittamaan, koska muistini ei ole kovin hyvä enkä todellakaan muista mitään settilistoja tai mitä kukakin sanoi milloinkin. Sen kyllä muistan, että oli ihan helvetin hyvä keikka. Kamijo on vaan niin karismaattinen esiintyjä, että eipä siinä voinut muuta kuin taas tuijottaa sitä koko keikan ajan. Hyvin kyllä japsitkin olivat innoissaan, tuli jopa vähän tiivis olo lopuksi siellä edessä, jonne jotenkin mystisesti päädyin. Mystisesti käteeni ilmaantui myös Terun plektra jossain vaiheessa, olin vähän että wtf. En huomannut Kamijon tuijotukseltani ollenkaan sen edes heittäneen mitään. Biiseistä muistan kyllä ainakin Ascendead Masterin, Aristrocrat's symphonyn, Zombien, Love will be born againin (japaniksi, Kamijo yksinään lavalla) sekä vikan encoren Sympathian sekä Revenant Choirin. Tajusin myös jopa kaiken, mitä Kamijo siinä edessä selitti, teiniminä voi olla ylpeä.

Olisihan keikasta vaikka mitä hehkutettavaa vielä, mutta ehkä lopetan nyt kuitenkin tähän. Lähden huomenna Kiotoon viikonlopuksi kavereita moikkaamaan ja turisteilemaan, kirjoitan sitten siitä seuraavaksi, jos jaksan.

Loppuun vielä Kamijo animepiilareissaan

Moro

Voisinpas taas vaikka päivittää blogia sen kunniaksi, että sain jopa hieman opiskeltua japania tänään. Tähän mennessä ei ole tullut kamalasti läksyä, ja nelostason kurssit ovat lähinnä tylsiä helppoudessaan. Vitostasossa tosiaan on sentään enemmän haastetta, mutta ei tämä koulutaakka nyt silti huippuraskas ole. Pitäisikin jaksaa opiskella itsenäisesti, ja myös vaikka lukea japaninkielisiä kirjoja yms.

Go to a normal class, they said. It will be fun, they said.

Lisähaasteen tarpeessani päätinkin sitten osallistua viime keskiviikosta alkaen normaalille Hiroshiman yliopiston kasvatustieteiden laitoksen kurssille nimeltä "日本文化研究", jossa opiskellaan japanin kulttuurihistoriaa. Olin lähettänyt kurssin opettajalle etukäteen sähköpostia ja kysynyt, voinko hypätä mukaan vähän myöhässä ja olla ihan vaan kuunteluoppilaana, koska en usko, että saisin kovin hienoja esseitä sinne aikaiseksi. Sopihan se opettajalle, ja hän myös ilmeisesti oli innoissaan saadessaan tällaisen ulkkarin messiin, koska pisti mut heti aluksi seisomaan ja kyseli kaikkea liittyen Suomeen ja myös kyseisen oppitunnin aiheeseen Kojikiin (Japanin kansalliseepos) liittyen. Onneksi selviydyn tuollaisista tilanteista aina yhtä sulavasti ja kylmän rauhallisesti... Eli siis sönkötin jotain epäselvää ja sanoin, etten muista mitä Kojikissa tapahtuu, koska en osannut sillä hetkellä vastata japaniksi -___-"

Tunnin aluksi sain myös käteen monisteita, joissa luki pätkiä Kojikista alkuperäismuodossaan, ja opettaja sitten luki sitä ääneen edessä. Yllättävää kyllä, en ihan pysynyt kärryillä... Nimittäin vähän kuin suomea opiskeleva ulkomaalainen olisi pistetty lukemaan Kalevalaa. Oli se tunti kuitenkin ihan mielenkiintoinen kokemus, ja tajusin yllättävän hyvin opettajan puheet, vaikka hänen lausuntansa vähän epäselvää olikin.

Böö

Muuten ei mitään ihmeellistä ole tapahtunut, tosin perjantaina päädyin Halloween-juhliin toiselle asuntolalle saatuani kutsun samana päivänä. Voitin kuitenkin jopa palkinnon asustani, jonka tein about viidessä minuutissa sotkemalla punaista maalia kasvomaskiin, esiliinaan ja kumihanskoihin. Maali ei tosin ollut loppujen lopuksi paras mahdollinen idea, koska se ei kuivunut kunnolla koko iltana, ja aika varovainen sai olla etten sotkenut itseni lisäksi muitakin. Juhlat olivat kuitenkin hauskat, ja tapasin paljon uusia ihmisiä. Hiukseni saivat kyllä taas paljon huomiota, lol. Piti tunnustaa, ettei ne nyt ihan oikeasti näin vaaleat ole.











Ai niin! Yksi elämäni mullistanut asia: sain tietää, että "pupusaari", jossa vierailusta haaveilin jo pari vuotta sitten saadessani moisen olemassaolosta tietää, onkin tässä ihan lähellä :DDD Okunoshima-niminen saari siis oli toisen maailmansodan aikaan jonkinlainen kemiallisten aseiden testauspaikka, mutta nykyään sen on valloittanut pupujen yhdyskunta. Must see! Liangille jo sanoin, että kun ne on täällä mun vanhempien kanssa, niin yksi vierailukohde on ainakin varma. Bunnieeees ヾ(@°▽°@)ノ

Kalligrafiakerhossakin oli vaan puput mielessä

東京♥

Olin Tokiossa viikonlopun, ja oli muuten tosi jees (jos ei lasketa 14-tuntisia yöbussimatkoja). Kävin siellä asuvien ystävien kanssa kaksissa bileissä lauantaina (Steam Garden & TokyoDecadance DX Halloween), ja tultiin takaisin sunnuntaiaamuna viiden jälkeen. Tapoin jalkani korkkareissa ja näin paljon hyvin pukeutuneita ihmisiä. Olin suurkaupungissa<3

Ystäväni Jabin ottamia kuvia (sillä oli Decadancessa mukanaan jännä infrapunakamera, jolla alemmat Decadance-kuvat on otettu):

Loppuun vielä ainut kuva, jossa näytän jotenkin fiksulta (vieressäni mukana myös ystäväni Suzy):

Maanantai

Vihdoin sain netin huoneeseeni ヽ(*⌒∇⌒*)ﾉ Nyt voin taas sulkeutua rauhassa huoneeseeni dataamaan. Eiku siis.

No mutta, eipä tänne muuten oikein uutta kuulu, mutta ajattelin tässä päivittää kuitenkin japaninläksyjen sijaan. Välttelyorientaationi on selvästi yhä voimissaan. Ei sillä, että meille mitään kovin vaativia läksyjä olisi vielä tullut... Ne nelostason japaninkurssit vaikuttaa suhteellisen helpoilta, vitostasossa on kyllä jo sitten enemmän haastetta mutta siksi tykkäänkin niistä enemmän. Etenkin Tamura-sensein sanastokurssi on mulle tosi hyödyllinen, koska siellä opetellaan sanoja ja ilmauksia, joihin ei koskaan Helsingin yliopistossa oikein perehdytty. Tänään alkoi myös edistyneen tason kuuntelukurssi, jossa kuunnellaan japanilaista radiodraamaa, kiva kurssi sekin. Joillain tunneilla luokat ovat tosin ihan tupaten täynnä, joten pitää mennä aina aika ajoissa, että pääsisi hyvälle paikalle. Mulla on ollut lapsesta asti hieman alentunut kuulo, joten en halua istua kovin takana. 

Kävin myös lauantaina Hiroshiman yliopiston kalligrafiakerhon tapaamisessa. Toki oli hieman noloa, kun muut olivat harrastaneet sitä monta vuotta ja olivat tosi taitavia, mutta oli siellä onneksi yksi toinenkin ensikertalainen. Olisi kuitenkin kiva oppia vähän kyseistä taiteenlajia, ja ehkä jopa saada lisää kavereitakin täällä, joten enköhän mene uudestaan taas keskiviikkona (tapaamisia on siis keskiviikkoisin ja lauantaisin). Porukka vaikutti mukavalta siellä, vaikka varmaan pitivätkin mua aika ujona, kun en oikein kehdannut avata suutani niin paljon kuin olisin halunnut. Kuitenkin oli heti pakko korjata, kun joku luuli mua ruotsalaiseksi. Kuulemma olen myös tosi kaunis, heh. On se kiva kun Japanissa tulee heti lisää kauneuskertoimia. En ole kyllä oikeasti ihan näin blondi, tosin oikeasta hiusteni väristä mulla ei ole varmaa tietoa, yläasteelta asti kun olen niitä värjännyt. Täällä Japanissa on piakkoin edessä ensimmäinen hiusteni itse värjääminen ever, koska en uskalla mennä kampaajalle tuhoamaan hiuksiani japsien hiusväriaineilla. Aasialaisten hiukset on nimittäin aika erilaista ja vahvempaa tekoa kuin meillä länkkäreillä (kihlattunikin hiukset muistuttavat mielestäni lähinnä hevosenharjaa), eikä sellaista ihan kevyellä kamalla värjätä.

No kylläpäs menin taas hienoa aasinsiltaa pitkin kalligrafiakerhosta hiusten värjäämiseen. Seuraavaksi siirryn kertomaan, että sain varattua majapaikat mun perheelle, kun ne tulee tänne jouluksi :D Ei muuten ollut ihan helppoa järjestää majoitus kahdeksanhenkiselle poppoolle, jotka vielä viipyy eri ajan täällä. Mun vanhemmat ja kihlattu tulee tänne ensimmäisinä 15.12, ja ollaan ensin viikko Hiroshimassa kun mulla on vielä koulua, ja sitten kun siskot ja toisen siskon perhe saapuvat 22.12, siirrytään Osakan kautta Kiotoon, Tokioon ja Hakoneen (onsen!) ja sieltä vielä Kiotoon ja lopulta takaisin Osakaan. Odotan jo innolla! Vähän tosin jänskättää se Hakone, koska mulla on tatuointi niskassa ja nilkassa, eikä kuumiin lähteisiin yleensä pääse, jos on tatuointeja (perinteisesti Japanissa tatuointeja on vain paikallisen mafian jäsenillä) >__< En kuitenkaan vaikuta ehkä olemukseltani kovin yakuzamaiselta, joten toivottavasti niitä ei haittaa. Siskolla on myös ihan pieni tatuointi olkapäässä, mutta se on aika helppo peittää jos on tarpeen.

Laitan loppuun taas kuvia tekstiseinän vastapainoksi ^^;;

(Huono) kuva yliopistoltani. Kampusalue on tosi iso, mutta en ole hirveästi siellä vielä saanut kuvailtua. Ehkä koska rakennukset eivät ole erityisen viehättäviä...

Puistoilua

Allekirjoittanut hieman instagramoituna

コイ

Opiskelua

Nyt on vähän yli viikko täällä Japanissa kulunut, ja kurssitkin alkoivat jo eilen. Eilen myös julkaistiin japanin tasokokeen tulokset, ja päädyin tasolle 4. Kuten joskus aiemmin kirjoitinkin, täällä on viisi tasoa, joista 1 on matalin ja 5 korkein, joten olen tyytyväinen tulokseeni ^__^ Koe oli lähes pelkkää monivalintaa, vaikka muutaman kanjin lukutapa siihen pitikin kirjoittaa. Ärsyttävää oli kyllä se, että en ollut varma, paljonko kokeeseen on aikaa, eikä missään ollut edes kelloa. Valvoja sitten ystävällisesti kyllä ilmoitti, kun aika oli kokonaan loppunut. Onneksi kuitenkin onnistuin päätymään tavoittelemalleni tasolle, jolle myös muut samalla stipendillä täällä olevat sijoittuivat.

Saisin osallistua myös normaaleille Hiroshiman yliopiston kursseille, mutta laiska kun olen, niin taidan nyt vielä syyslukukauden ottaa pelkästään japanin kielikursseja International centerin tarjonnasta. Normikurssit sitä paitsi alkoivat jo viime viikolla, enkä tiedä saisinko niistä lainkaan opintopisteitä Suomen päässä, joten en jaksa nähdä ylimääräistä vaivaa. Olen täällä kyllä research student-nimikkeellä, eli varsinaisesti mun ei tarvitsisi kerätä lainkaan mitään pisteitä, mutta Kela ei ehkä tykkäisi siitä palattuani hyvää.

Nelostason opiskelijana saan osallistua myös niille vitostason kursseille, jotka eivät mene oman tasoni kurssieni kanssa päällekkäin. Luultavasti otankin myös ne vitostason kurssit, jotka pystyn. Tässä siis lista kursseistani (en ole kyllä vielä käynyt noille vitostason kursseilla, joten mieli saattaa vielä muuttua):

Nelostaso

Comprehensive Intermediate Japanese II D

Comprehensive Intermediate Japanese II E

Comprehensive Intermediate Japanese II F

Japanese Education and Culture B

Vitostaso

Advanced Japanese (Listening) B

Advanced Japanese (Expression) B

Advanced Japanese (Lexical) B

Advanced Japanese (Analysis) B

Jokaista kurssia on kerran viikossa 1,5 tuntia, ja ne ovat siis tarjolla kaikille ulkomaisille opiskelijoille. Lisäksi meillä tutkimusstipendiaateilla on perjantaisin Special research topics tms niminen kurssi, joka kestää kolme tuntia. Muistaakseni siellä on yhtenä teemana sake, ja yllättäen tämän luennon vetää academic advisorini Tamura-sensei. Tapaamisessamme hän kysyi multa, että kai kävin sakematsureilla ja onko mulla hyvä viinapää. Myös opettamallaan tunnilla hän kertoili erilaista sanastoa saken juomiselle. Pidän hänestä jo kovin.

Tamura-sensei hyväksyi myös hieman kyseenalaisen tutkimusaiheeni, ja sain palautettua loputkin paperit International centerin toimistoon :D Ilmeisesti meidän tutkimusraportin dedis on vasta syyskuussa, kuin myös esityksen pitäminen siitä. En siis varmaan pääsekään palaamaan Suomeen ennen Helsingin yliopiston kurssieni alkamista, niin kuin olin alun perin ajatellut. No jaa, pitää vaan mennä vähän myöhemmin mukaan.

Voisin muuten vielä vähän ihmetellä, kuinka japanilaiset täällä pukeutuu tosi lämpimän näköisiin vaatteisiin, kun itse olen lämpöhalvauksen partaalla t-paidassa ja lyhyissä housuissa. Mua ei niin ole luotu tällaiseen ilmastoon. Luultavasti pakko kyllä huomenna pistää vähän peittävämpiä vaatteita, koska mulla on tällä hetkellä ainakin kymmenen kivasti kutiavaa hyttysenpistoa. On se kiva että hyttyset kaikkialla rakastaa mua yhtä suuressa määrin.

Vähän kyllä on kuivaa tekstiä, joten loppuun kuvia maanantaiselta pyörämatkaltani Saijon asemalta kotiin (oli muuten tosi kiva lounas Sachin perheen kanssa, mutta en jaksa nyt kirjoittaa siitäkin tähän).

No niin.

Edellinen tekstini taisi vaikuttaa hieman angstiselta, joten voisin nyt kirjoittaa vähän positiivisemmin ^^;; Tällä hetkellä tuntuu nimittäin jo paremmalta, vaikka edelleen sitä miestä toki ikävöinkin. Eilinen shoppailureissu Hiroshimaan piristi kummasti, kun sai olla vähän kaupungissa ja tietenkin ostaa kivoja asioita. Kaupungit on mun juttu, joten ehkä tohon aiempaan angstiin oli siis osaltaan syynä tää landelle päätyminen. Toki puut ja puhdas ilma ja sellanen on periaatteessa ihan kiva asia, mutta näin suomalaisena olen kyllä saanut kokea niitä ihan riittämiin omiin tarpeisiini. Onneksi sinne Hiroshimaan ei kuitenkaan ole täältä junalla kuin puolisen tuntia, mikä tavallaan tuntuu täällä pitkältä, mutta toisaalta Suomessahan mä matkustin melkein saman verran joka päivä junalla kouluun Helsinkiin. Täällä sentään se yliopisto on tossa ihan vieressä.

Eilisestä vielä, että käytiin tosiaan turkkilaisen kaverini R:n kanssa Hiroshimassa etsimässä vähän juhlavampaa asua ensi tiistain avajaisseremoniaan. Lopputulos mun osalta: kaksi mekkoa, hame, kengät sekä jättimäinen kapibara-san-pehmolelu.

Nimeltään Oomaru-san

Toinen mekko oli melkoisen kallis, jotain lolitamerkkiä (huomatkaa kuinka asiantunteva olen lolimuodissa). Vingutin sitten visaani loppuajan, koska käteinen loppui kesken. Hups. Shoppailtiin aluksi Hiroshiman Hondoorilla, mutta koska kaverini ei löytänyt itselleen mitään mieleistä, päädyimme Tenjingawan aseman lähistöllä olevaan jättiostoskeskukseen.

Aeon mall

Viivyimme ostoksilla melko myöhään, ja palasimme Tenjingawasta junalla Saijon asemalle (Saijo on ilmeisesti yliopistoni läheisin "kaupunki"), jossa riitti (humalaisia) ihmisiä meneillään olevan sakematsurin takia. Pari kännistä jenkkituristia tuli vähän häiriköimään, mutta känniääliöt nyt ei ole mulle niin uusi asia, toisin kuin ilmeisesti kaverilleni, joka vähän loukkaantui niiden puheista.

Sakematsurien maskotti

Tänään sunnuntaina mentiin sitten R:n sekä meidän kummankin tuutorien ja oman tuutorini Sachin kaverin kanssa katsastamaan se sakematsuri, ja ihan kiinnostava kokemushan se oli, joskin väsyttävä. Oli kuuma, paljon ihmisiä ja myyjät huusivat japanilaiseen tyyliin kovaa. Lisäksi uudet kenkäni hankasivat. Tuli kumminkin maisteltua vähän sakea sekä syötyä okonomiyakia kepissä. Seurakin oli ihan mukavaa, vaikka japanin puhuminen on mulle yhä hieman sanotaanko haasteellista. Huomenna menen sitten Sachin ja hänen perheensä kanssa lounaalle, kansallinen vapaapäivä kun on. Jännittää vähän.

P.S. Onnistuin ostamaan itselleni lipun Versailles'n keikalle Hiroshimassa 7.11 :D Voittajafiilis.

Hengissä Higashi-Hiroshimassa

No niin, jospa sitä sitten yrittäisi vihdoin kirjoittaa tänne jotain täältä Japanista. En kyllä oikein edes tiedä mistä aloittaa, näihin viiteen päivään on nimittäin mahtunut niin paljon kaikkea. Varmaan tässä seuraa siis melkoinen romaani, mutta lukekoot ne joita kiinnostaa ;)

Mulla lähti siis lento Helsinki-Vantaalta maanantaiaamuna 1.10, ensin lensin Frankfurtiin ja sieltä neljän tunnin välilaskun jälkeen Osakaan, jonne saavuin tiistaiaamuna kahdeksan maissa. Mulla oli kaksi tuntia aikaa ehtiä junaan laskeutumisen jälkeen, mikä vähän huolestutti, koska olin kuullut että maahantulomuodollisuuksissa voi kestää. Loppujen lopuksi mulla oli kuitenkin 40 minuuttia aikaa odotella junaa siellä lentokentällä, ja ihan hyvin ehdin toisen matkalaukunkin lähettää kuriiripalvelun avulla asuntolaan. Ehdin myös hyvin itkeä siellä lentokentän penkillä ja haluta kotiin... Tiesin kyllä, että munhan pitäisi olla nyt tosi onnellinen, kun olin kerran odottanut tätä vaihtovuotta niin kauan, mutta mulla oli vaan ihan kamala ikävä mun miestä. Olen tosi läheisriippuvainen luonne ja aina ollut taipuvainen koti-ikävään, ei sille oikein mitään mahda. Nyt on jo olo vähän parantunut, mutta silti jotenkin vaikeaa nauttia täysin mitoin mistään kun kuitenkin ajattelen vaan että milloin pääsen kotiin >___< On se elämä nimittäin vaikeaa kun on päässyt Japaniin ilmatteeks ja siitä vielä maksetaankin! Ehkä tää tästä.

Aaanyway, selvisin kuitenkin Higashi-Hiroshimaan parin junanvaihdon kautta, ja toivottavasti näytin vielä jotenkin ihmiseltä turvonneine silmineni. Asemalla oltiin vastassa, ja sain heti käteeni kasan papereita, jotka täyttää. Welcome to Japan, the land of paperwork! Asuntolassa odottelin jonkun aikaa tuutoriani, ja mentiin sitten yhdessä kaupoille ostamaan tarvittavia tavaroita, kuten futonin (joo) ja vessapaperia. Tuutorini Sachi on kyllä tosi mukava ja on auttanut mua ihan sairaasti täällä. Mulla kävi hyvä tuuri tässä asiassa, koska yhden toisen tuutori ei todellakaan ole yhtä avulias, ja Sachi tuutoroikin tavallaan nyt meitä kumpaakin. Ollaan jo myös taidettu vähän ystävystyäkin sen Turkista tänne saapuneen tytön kanssa, huomenna mennään yhdessä Hiroshimaan vaateostoksille.

Japaniksi kommunikoiminen on kyllä tällä hetkellä vielä aika turhauttavaa, kun ei pysty kunnolla ilmaisemaan itseään. Tavallaan sitä tyhmenee vierasta kieltä puhuessa ja omasta luonteesta katoaa aika suuri osa. Alettiin puhumaan englantia sen kaverini kanssa, koska sen mielestä virheet toisen ulkomaalaisen puheesta saattaa tarttua. Kiitti? Mut joka tapauksessa, kun aloin puhumaan englantia niin se varmaan vähän yllättyi että mähän olen tosi avoin. Taisin jopa nauraa oikeasti (enkä sillee vähän feikisti niinku aina japanilaisten seurassa koko ajan) kun selitin mun pupuista, ja se oli ihan että ooh vähän kiva.

Näkymiä huoneeni parvekkeelta aka landella ollaan

Seuraavaksi lista käytännön asioista, jotka olen tähän mennessä suorittanut:

-Opiskelijakortin nouto

-Käynti shiyakusholla hakemassa sairausvakuutuskortti sekä osoite residence cardin takapuolelle

-Postista pankkitili (mulla on nyt pankkikirja, heh)
Kirjoitin yhteen lappuun nimeni väärin etunimi ensin, ja siitä lapusta tulikin sitten melkoisen sotkuinen, kun piti vetää viivoja yli ja nimmaroida ne sutatut kohdat niin tietävät, että se olin varmasti minä. Siinä vaiheessa kun sanoivat, että pitäisikin vielä kirjoittaa se nimi isoilla eikä pienillä kirjaimilla niin en enää jaksanut kuin nauraa.

-Residence cardin ja passin skannaus miehelle (kutsukirjeen liitteeksi), että saisi viisumin tänne ja tulisi jouluksi lievittämään ikävää

-Academic advisorin tapaaminen
Tamura-sensei vaikuttaa mukavalta, mutta mun pitäisi nyt keksiä tutkimusaihe ensi tiistaiksi. Ahdistaa tää tutkimushomma, en ole edes tehnyt vielä kandia Suomessa ja nyt pitäisi pykätä 10 sivua akateemista tekstiä japaniksi x______x Muutenkin koko research student ei tunnu mulle ihan omalta nimikkeeltä, olen opiskellut yliopistolla kaksi vuotta. Apua. Ja jos feilasin tämänpäiväisen placement testin (niinkuin luultavasti tein), niin ei varmaan hyvä heilu.

-Kännykän hommaaminen
Oli muuten taas melkoinen hämmennys mulla siellä Softbankin liikkeessä, enkä vieläkään ole ihan varma mitä tarkkaan maksan tästä iPhone 4S:tä. Mulla on kyllä nyt kaksi iPhonea, mutta en selviä ilman älypuhelinta etenkään näin kaukana kaikista.

-Pyörän ostaminen
Kaupan halvin malli, eli asuntolan pihassa on aika monta samanlaista. Pitää laittaa siihe joku tarra tms. Satula ja ohjaustanko on kyllä mun makuun ihan liian matalalla, mutta en osaa säätää niitä. Tuntuu kyllä, että nää japsit ajelee aika kummallisessa asennossa satulat matalalla, hankalaa musta pyöräillä varsinkin ylämäkeen kun ei saa kunnolla voimaa jalkoihin.

-Asuntolan paperihommien hoito ヽ(；▽；)ノ 
Kaasu-, sähkö- ja vesiasiat nyt vissiin kunnossa. Vuokran pitäisi mennä mun tililtä, mutta yhteistilojen käyttömaksun ei... Ilmeisesti myös kaasu ja sähkö menee tililtä, mutta vesi ei. Japani <3 Netin saan nyt ilmeisesti omaan huoneeseen vasta 15. päivä tätä kuuta, kun sopimus NTT:n kanssa piti tehdä itse ja saada ne asentamaan netti mulle. Dataan siis nyt yhteistiloissa, joissa on wifi, joka toimii opiskelijanumerolla ja salasanalla, joka myös haettiin mulle pari päivää sitten.

Loppuun vielä kuvat asuntolastani, jonka ylimmässä kerroksessa majailen, sekä shopping mallista, josta ostan ruokaa silloin kuin muistan syödäkin. Täällä ei kyllä ole vielä tullut hirveästi syötyä, kun on juostu vaan asioilla, eikä mun edes oikein tee mieli ruokaa. Eroahdistus näkyy vissiin siinäkin. Yritän löytää huomenna Hiroshimasta itselleni pehmoisen kapibara-sanin nukkumakaveriksi.

MEXT-orientaatio

Tänään oli siis se orientaatio MEXT-stipendiaateille, ja vaikkei siellä nyt mitään mullistavaa tullutkaan esille, niin ihan hyödyllinen tilaisuus se oli. Tärkein osuus oli tietenkin lentolippujen ja viisumin saaminen :D Matkustan tosiaan 1.10 Frankfurtin kautta Kansain lentokentälle, ja hintaa tuolle yhdensuuntaiselle lipulle oli näköjään tullut suolaiset 5293 euroa. Onneksi ei tarvitse itse maksaa...

Saatiin kaikenlaista infoläpyskää

Meitä oli siellä kolme tällä MEXT Japanese Studies Scholarshipilla lähtijää ja lisäksi muutama muu hieman eri stipendin saanutta. Yksi tutkijastipendillä Koben yliopistoon lähtijä on mun kanssa samalla lennolla, joten sovittiin että vietetään aikaa Frankfurtissa meidän viiden tunnin välilaskun aikana. Mun lentoaikataulunihan menevät niin, että lähden Helsinki-Vantaalta 1.10 aamulla klo 8.05 ja saavun Kansaihin 2.10 klo 7.50 sikäläistä aikaa. Voipi olla, että olen aika hehkeänä siellä etsimässä tietäni Hiroshimaan.





En muuten ole tainnut mainita, että kihlattuni Liang on Kiinasta, mikä tuo hieman mutkia sen Japanin-vierailuun ensi jouluna >___< Kiinalaiset ei ihan matkustele ympäriinsä niin helposti kuin me suomalaiset, jotka voidaan tosta noin vaan kipaista Japaniin kolmeksi kuukaudeksi. Liangin täytyy anoa viisumia sitä sen kahden viikon turisteilua varten, ja siihen vaaditaan tietenkin japanilaisille tyypilliseen tapaan kaiken maailman lomakkeita ja liitteitä. Lentoliput ja pankkitiliote nyt on aika helppo esittää, ja hotellivarauksenkin voi myöhemmin sitten perua, mutta lisäksi ne vaatii vielä jonkin kutsukirjeen Japanissa oleskelijalta eli tässä tapauksessa multa. Tänään sain sitten suurlähetystöllä selville, että mun täytyy lähettää se kutsukirje vasta sitten Japanista ja pistää liitteeksi kopio viisumista, maihintuloleimasta ja registration cardista. Jee jee, lisää hommaahan mä tähän Japaniin saapumisen yhteyteen kaipasinkin.

No mutta, alan mä kyllä tässä olla jo aika innoissani lähdöstä! Varmaan vaikutan tässä blogissa siltä, että vaan valitan kun kaikki on niin vaikeeta, mutta sen takia mä just jaksan nähdä tän kaiken vaivan, että vaihtovuosi Japanissa on kuitenkin asia, josta olen jo pitkään unelmoinut. Enkä mä pystyisi tota miestäkään tänne jättämään, ellen oikeasti haluaisi sinne Japaniin. Tulee kyllä kova ikävä sitä :(

20 päivää lähtöön

Asd mokoma opintosuunnitelma ei yllättäen oikein ota valmistuakseen... Nyt Hiroshiman yliopiston sivuille on jopa ilmestynyt lista niiden Japanese Language and Culture Programin tarjoamasta opetuksesta, eli siis kielikurssit. En kuitenkaan tiedä vielä mille tasolle päädyn, vaan sen päättää sitten 5.10 pidettävä japanin kielen tasokoe, joten kurssien valitseminen etukäteen on hieman hankalaa. Lisäksi kieleen liittyvien kurssien lisäksi minun pitäisi kyllä suorittaa muitakin opintoja, mutta niitä taas ei ole missään listattu. Tärkein osa vaihto-opintojani on se jonkinlainen loppuraportti, mutta en tiedä minkä pituinen sen pitää olla ja kuinkakohan moneksi opintopisteeksi se sitten muuntuisikaan.

Ahdistuksissani lähetin aiheesta sähköpostia Hiroshiman yliopiston International centeriin, jonne olin aiemminkin ollut yhteydessä majoituksesta sun muusta. Sieltä oli vastaillut oikein mukavan tuntuinen nainen, jolle kirjoitin englanniksi, koska se oli enemmän mukavuusalueellani kuin japanin vääntäminen sähköpostimuotoon. Tällä kertaa viestini kuitenkin välitettiin tulevalle academic advisorilleni Tamura-senseille, joka kirjoitti japaniksi ja Selitti Asiat kohteliaasti ja avualiaasti, mutta silti opintosuunnitelman teossa pahemmin auttamatta. Kuulemma opintojeni tarkoituksena ei ole kerätä normaaleita opintopisteitä vaan tehdä omaa tutkimustyötäni, jonka pohjalta sitten teen sen tutkimusraportin... Maria the researcher, jep. Noh mutta ainakin kuulemma periaatteessa pitäisi olla mahdollista aloittaa siellä kiinan opiskelu, jos kurssin opettaja on myöntyväinen. Sama periaate on siis muillakin yliopiston normaaleilla kursseilla. Jaa elikkäs mitäs sitä opintosuunnitelmaan sitten etukäteen laittaisi? >__< No onhan tässä vielä kolmisen viikkoa aikaa.

Hiroshiman yliopisto on muuten jakanut japanin kielen opetuksensa viiteen eri tasoon, joista 1 on matalin ja 5 siis korkein. Nikkenseiden kuuluisi sijoittua 4- tai 5-tasolle, mutta Tamura-sensei ystävällisesti muistutti, että jotkut harvat päätyvät myös kolmostasolle eli がんばって下さい (work hard? nimim. selkeästi kääntäjäainesta). Kiitti vihjeestä, Tamura-sensei -___-"

P.S. Hiroshiman yliopiston karatekerholla on treenit viisi kertaa viikossa >___< Joo ei. Melkein harkitsen golfkerhoon liittymistä.

婚約した~

Vähän vaihtoon liittymätöntä päivitystä:

^_____^♥

Olen nyt siis kihloissa, ja parin vuoden päästä olisi häät tiedossa kun mies valmistuu tohtoriksi. Mustakin tulee siis lopulta kunniallinen nainen :D

Sormus on Tillanderilta, valkokultaa ja 0,18 karaatin timantti. Nyt pitää sitten varoa hukkaamasta sitä, kuten äiti aina jaksaa muistuttaa ^^"

To-do list continues

Nyt iski ahdistus. Liikaa hoidettavia asioita ja liian vähän energiaa kuusipäiväisen työviikon aikana.

Tajusin tarvitsevani opintotuen muutosilmoitusta varten laitokseltani todistuksen siitä, että saan sisällytettyä Japanissa opiskelemani kurssit Helsingin yliopiston tutkintooni ja lähetin aiheesta sähköpostia laitoskansliaan. No okei, kuulemma onnistuu, mutta samalla sain tietää, että munhan pitäisikin tehdä vielä opintosuunnitelma ennen lähtöä ja hyväksyttää se laitoksella >___< Eissaatana. Tutustuin opintosuunnitelmien tekoon jo viime syksynä, kun osallistuin Helsingin yliopiston Japanin kahdenvälisten vaihtopaikkojen hakuun. Se oli hankalaa jo silloin, vaikka opinto-oppaat löytyivätkin aika hyvin netistä, mutta eihän Hiroshiman yliopiston sivuilta sellaista tietenkään löydy. Sehän olisi jo liian helppoa. Opintosuunnitelman hyväksyttämiseen tuo myös oman lisäjännityksensä se, mahtaako arvon professorimme olla tavoitettavissa...

En vaan yhtään jaksaisi nyt näitä käytännön asioita. Verotoimistollekin pitäisi tehdä ilmoitus apurahasta, vaikkei siitä onneksi käsittääkseni tarvitsekaan maksaa veroja. Lisäksi Kelalta pitäisi kysellä sen saamisen vaikutusta opintotukeen, mielestäni kyllä menee vielä tulorajojen alle. Joku Kelan lomake, jonka nimeä en enää muista pitäisi myös täyttää netissä. Onneksi äiti sentään hoiti mun vakuutusasiat <3 En edes ollut tajunnut sen maksaneen mulle tapaturma- ja matkustajavakuutusta jo kauan... Se kysyikin, että mistäs mä oikein luulin mun matkustajavakuutuksen tulleen -___-" Nyt siis äiti irtisanoi ne ja vaihtoi johonkin Pohjolan Easy-pakettiin, johon kuuluu myös kotivakuutus mutta tulee silti jotenkin halvemmaksi.

Ainakin sain sentään iPhonen taas takaisin, oli aika orpo olo ilman sitä. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka tosta vekottimesta niin tykkäänkin, niin en silti kyllä suosittele sen hankkimista. Se nimittäin hajosi mulla vähän päälle vuoden käytön jälkeen (alkoi sammuilla itsekseen eikä lopulta enää käynnistynyt lainkaan), mutta vaikka takuun ilmeisesti piti vielä olla voimassa, ei siitä ollut hyötyä koska huolto totesi laitteessa "kosteusvaurion". Aika jännä. Ne kosteusindikaattorit ilmeisesti laukeaa aika helposti esimerkiksi jos vaikka puhelin on lenkillä taskussa ja siihen tulee hikeä, eli käytännössä aika varovainen saa puhelimen kanssa olla jos haluaa pitää takuun voimassa. Tehdaskorjatun puhelimen hinnaksi tuli 293 euroa, aikamoista kusetusta sanon ma.

Onks nyt jo elokuu?

Sain suurlähetystöltä sähköpostin, jossa kerrottiin orientaation kaikille MEXT-apurahalla Japaniin lähteville olevan 19.9, ja siellä saamme sitten lentoliput, tietoa käytännön asioista sekä viisumiasiat hoidettua. Opinnot Hiroshiman yliopistossahan mulla pitäisi alkaa 1.10, eli lento on siis luultavasti syyskuun lopussa, mutta tarkkaa päivää en vielä tiedä. On kyllä ihanaa, kun ei tarvitse stressata Certificate of Eligiblitystä tai lentolippujen hinnoista yms. ja suurlähetystöstä vastaillaan tyhmiin kysymyksiini nopeasti.

Olen yrittänyt tutustua Hiroshiman yliopiston nikkenseille (eli siis MEXT Japanese Studies Scholarship-apurahan saajille) tarkoitettuun opintosuunnitelmaan, ja hieman jännittää se, että japanin taitojen pitäisi olla vähintään JLPT-kokeen 2-tasolla. Olen nyt opiskellut yliopistossa japania kaksi vuotta, mutta koska oli opintoja jo ennestään muualta, mun annettiin käydä Japani 1- ja Japani 2-kurssit samaan aikaan ekana opiskeluvuotena, mikä tosin ei enää olisi mahdollista tiukentuneiden säännösten takia. Viime lukuvuotena siirryinkin siis Japani 3-kurssille, jossa käsiteltiin intermediate-tasoista kielioppia ja opeteltiin paaaljon lisää kanjeja (nyt niitä pitäisi osata kirjoittaa kai jotain 900?). Taitojeni pitäisi siis kyllä periaatteessa olla tarpeeksi korkealla, mutta vähän epäilyttää miten kesän opiskelemattomuus on mahtanut vaikuttaa. En siis ole jaksanut tehdä kesälomalla mitään japanin opiskeluun liittyvää, ja japaninkielinen Harry Potterkin lojuu kirjoituspöydälläni melkein avaamattomana. Ah ja nikkenseiden pitää myös tehdä joku research paper japaniksi... Ottaen huomioon mun ihan tavallisten suomen/englanninkielistenkin yliopistoesseiden tason, voisin sanoa että jännää on luvassa.

Mun piti myös lähettää sähköpostia Hiroshiman yliopistolle asumiseen ja opiskeluun liittyen, ja sain tiedon, että mulle on varattu jo paikka International housesta :D Se maksaa vain 8600 jeniä kuussa, mihin kyllä tulee kai sitten kaasu-, vesi- ja internetmaksut päälle, mutta on kuitenkin japanin mittapuulla ns. sikahalpa. 13,3 neliön tulevassa luksusasunnossani pitäisi olla kaikki tarpeellinen, jopa oma vessa ja suihku. Lyhyt matka yliopistolle on myös asia, joka kuulostaa kovin hienolta ja ihmeelliseltä näin Vantaalla asuvalle.

Ai niin mutta tän kirjoituksen varsinainen tarkoitushan oli saada listattua ylös hoidettavia asioita... No eli siis.

-Rokotukset on (a- ja b-hepatiitti, polion sekä jäykkäkouristuksen uusiminen sekä varmuuden vuoksi japanin aivokuume).

-Matkavakuutus pitäisi kai hommata...
-Passikuvia pitäisi ottaa ja viisumipaperit täyttää sekä lähettää suurlähetystölle ennen orientaatiota.

-Kelalle käymään mars. Päätin nostaa opintotukea ja asumislisää stipendin päälle ensi lukuvuonna, koska mulla pitäisi olla tukikuukausia ihan riittävässä määrin jäljellä.

-Muuntaja on hommaamatta, kuin myös lisää meikkejä, sukkiksia yms.

Ja varmaan on vielä paljon muuta, mitä en nyt muista -____-

はじめまして

Maaliskuun alusta alkanut tuskainen odotus tuli vihdoin päätökseen viime viikolla, kun sain tietää Japanin opetusministeriön armollisesti valinneen minut Japanese Studies Scholarsip-apurahan saajaksi. Apuraha on siis tarkoitettu japanin kieltä ja kulttuuria yliopistossa pääaineena opiskeleville, ja sisältää lukukausimaksut, lennot ja kuukausittaisen stipendin. Sen saadakseen pitää ensin osallistua japanin kielen kokeeseen ja haastatteluun paikallisessa suurlähetystössä, ja suurlähetystö sitten valitsee Japanin opetusministeriölle suositeltavat. Koe oli tosiaan maaliskuun alussa, mutta lopulliset tulokset valinnasta tulivat vasta nyt heinäkuun lopussa. Japanin byrokratia <3

Olin alun perin ajatellut haluavani Tokioon, ja kaikki hakupapereihin kirjoittamani kolme toiveyliopistoa sijaitsivatkin siellä, mutta kappas vain, minut päätettiinkin sijoittaa Hiroshiman yliopistoon. Noh, olin kyllä jo alkanutkin ajatella, että ehkä pienempi paikka voisikin olla kiva, mutta kyllä nyt vähän jänskättää lähteä yksin kauas yliopistokavereista, jotka ovat sijoittuneet pohjoisemmaksi. Lisäksi Hiroshiman yliopisto ei edes sijaitse itse Hiroshiman kaupungissa, vaan jossain Higashi-Hiroshiman alueella, joka lukemani mukaan muistuttaa hiljaista amerikkalaislähiötä. Mutta eipä siinä mitään, aina käy niin kuin käy, ja ainakin tulee ehkä sitten vähän opiskeltuakin biletyksen sijaan. Koska mähän siis olen varsinainen bilehile. Not.

Ai niin, ehkä sitä voisi näin ekaan blogitekstiin vähän kertoa itsestään? Olen tosiaan tällainen haahuilijahumanisti Helsingin yliopistosta, enkä vieläkään tiedä mitä minusta tulee isona. Lähdin opiskelemaan japania, koska en vielä lukion ja välivuodenkaan jälkeen oikein tiennyt, mitä sitä elämällään tekisi, ja Japani sattui kiinnostamaan, nimim. ernu90. Olen käynyt Japanissa kaksi kertaa, lähinnä Tokiossa, mutta Osakassa ja Kiotossakin kävin visiitillä. Tykkään cosplaysta, ja olen tähän mennessä neljä asua väkertänyt, vaikka kässän lopetinkin jo nelosluokalla (täältä löytyy World Cosplay-profiilini). Harrastan myös karatea, mutta sen aloitin jo ennen kuin olin kiinnostunut Japanista muuten. Japanissa olisi kyllä kiva liittyä vaikka yliopiston karateseuraan, jos se onnistuu eikä ne ole liian kilpailuhenkisiä.

Tässäpäs tämä aloitus, pari kuukautta enää ja sitten kirjoittelenkin jo Japanista!