Araknofobi Japanissa

Tutkimusraporttini saavutti eilen 10 sivun mitan, ja vielä on lisää kirjoitettavaa :O Aiemmin olin huolissani, saanko sitä tosiaan niin pitkäksi, mutta turhapa oli se huoli. Perjantaina meillä oli esitelmä tutkimusraporttien etenemisestä, ja sain taas ihan hyvää palautetta. Tuntuu, että japaniksi kirjoittaminen sujuu jotenkin sutjakkaammin nykyään, ja vastuuopettajanikin kehui, ettei hänen ole tarvinnut tehdä yhtä paljon kielellisiä korjauksia raporttiini kuin aiempien oppilaiden kohdalla :D Jonkinlaista edistystä on siis havaittavissa japanintaidoissani, jee. Puhuminen on kyllä se haastavin osuus, vaikka lukeminen ja kirjoittaminen suht sutjakkaasti sujuukin. Tosin partikkelit menee kyllä vieläkin vähän miten sattuu...

Tällä hetkellä mun pitäisi olla kirjoittamassa 3000 merkin raporttia Japanin kulttuuri ja yhteiskunta -kurssille, mutta noh kai sitä voi vähän taukoa pitää. Valitsin niinkin pirteän aiheen kuin itsemurha Japanissa ja Suomessa. Lisäksi pitäisi tehdä parin sivun elokuva-arvostelu leffakurssille sekä parin sivun tiivistelmä tutkimusraportista akateemisen kirjoittamisen kurssille. Kokeita mulla on onneksi vain kolme, eli eipä tämä opiskelu nyt kovin rankkaa ole, kun vertaa monien vaihtarikavereiden kokemuksiin. Kaksi viikkoahan tässä on enää lukukautta jäljellä, kyllä se aika tavallaan rientää.

Loppuun voisin vielä hieman valittaa. Hämähäkeistä nimittäin. Mun parvekkeella asustaa kaksi mun mittapuulla isoa (aka Japanin "mut sehän on ihan pieni") hämähäkkiä, joten en ole enää uskaltautunut sinne pyykkejä ripustamaan. Onneksi on kuivausrumpu... Lisäksi golftreeneissä jokaisen golfmaton yläpuolella on lamput, joiden alle hämähäkkiyhteiskunnat ovat rakentaneet verkkonsa. Joten siinä sai sitten vilkuilla ylöspäin koko ajan, ettei vaan hämähäkki päätä hypätä niskaan D: Golfkerhon muut jäsenet tosin oli mun käytöksestä huvittuneita, koska eihän ne hämähäkit nyt edes niin isoja olleet, eikä myrkyllisiäkään. No eivätpä niin, mutta ei se araknofobia paljon lohduta.

Viime vuonna kävellessäni kadulla puusta hyppäsi melkein mun niskaan oikeasti iso hämähäkki T__T Vieläkään en uskalla rentoutua, kun kävelen ulkosalla. Lisäksi ilmeisesti mun pyörä on kiva paikka ruveta rakentamaan seittiä, koska jo pari kertaa olen havainnut pyöräni etutangossa hämähäkin vasta lähdettyäni ajamaan, seurauksena melkein ojaan ajo.

Olen kai oikeastaan onnekas siinä mielessä, ettei ole mitään hämähäkkejä pahempaa tullut ainakaan vielä vastaan *koputtaa puuta*. Japanissahan asustelee myös mm. jättiampiaisia sekä jopa 20-senttisiä myrkyllisiä mukade-tuhatjalkaisia. Joo eipä kyllä enää haittaa Suomen pitkä talvi, jos sen vastineeksi ei ole jättiöttiäisiä.

Polttavan auringon alla

Nyt kun sadekausi on päättynyt ja aurinko porottaa täydellä teholla, voisin kirjoittaa japanilaisten ja suomalaisten erilaisesta suhtautumisesta auringonottoon ja rusketukseen. Suomalaisista suurin osa taitaa olla melko kalpeaa, ja itsekin kuulun tähän joukkoon lakananvalkoisella olemuksellani. Suomessa vaaleaa hipiää ei kuitenkaan yleisesti ihailla, vaan siitä koetetaan päästä eroon solariumin, itseruskettavien ja toki niiden ajoittain pilkahtavien auringonsäteidenkin avulla. Japanissa taas ihonväri on yleisesti ottaen hieman tummempi, paahtaahan aurinkokin paljon pidempään ja kuumemmalla teholla, mutta yleinen näky on tällainen:

(kuva Googlesta)

Aurinkovarjot ovat täällä naisten keskuudessa todella suosittuja, kuin myös kuvassa näkyvät hiha-asiat. Lisäksi etenkin vanhemmat naiset tuntuvat pukeutuvan niin, ettei mikään kohta jäisi paljaaksi auringon armoille. Tärkeä syy auringolta suojautumiselle on ilmeisesti se, ettei iho vanhenisi ja saisi ryppyjä maksaläiskiä (tässäkö syy aasialaisten nuorekkuudelle?), sekä myös se, ettei rusketusta pidetä viehättävänä. Lisäksi kihlattuni kertoi, että aasialaisiin tarttuu rusketus jotenkin sitkeämmin, ja hänkin on Afrikassa vietettyjen vuosien jälkeen yhä tummempi kuin sitä ennen, vaikka on asunut Suomessa jo kolmisen vuotta. Itse taas vaalenen aika tehokkaasti talven aikana, vaikka olisinkin onnistunut kesällä ruskettumaan. Jännää on myös se, etteivät aasialaiset ilmeisesti pala kovinkaan helposti, ja kun kerroin kuinka oma ihoni kuorituu palamisen jälkeen irti (joo mulla on aina viehättävät puheenaiheet), olivat japanilaiset keskustelukumppanini aika hämmästyneitä.

Itse tykkään kyllä vaaleasta ihosta, enkä pyri tieten tahtoen ruskettamaan itseäni. Kuitenkin välillä vähän nolottaa mennä ulos shorsit jalassa, kun jalat hohtavat valkoisuuttaan kilometrien päähän... Eli ehkä sitä voisi vähän niihin yrittää saada väriä. En muutenkaan jaksa mennä suojautumisessa yhtä pitkälle kuin monet japanilaiset ja tyydyn aurinkorasvan apuun. Käytän muuten aina aurinkolaseja, koska en muuten näe oikein mitään aurinkoisella säällä, mutta niitä taas en ole nähnyt vielä kenenkään japanilaisen päässä. Aika usein olen saanut kuulla olevani "kakkoii" (cool), kun pidän aurinkolaseja, ilmeisesti oletuksena että tyylin takia niitä pidän. Kuulemani mukaan tummat silmät ovat vahvempia auringonsäteitä vastaan, joten aasialaiset eivät niitä yleensä tarvitse. Jänniä tällaiset eroavaisuudet.