keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Opiskelua

Nyt on vähän yli viikko täällä Japanissa kulunut, ja kurssitkin alkoivat jo eilen. Eilen myös julkaistiin japanin tasokokeen tulokset, ja päädyin tasolle 4. Kuten joskus aiemmin kirjoitinkin, täällä on viisi tasoa, joista 1 on matalin ja 5 korkein, joten olen tyytyväinen tulokseeni ^__^ Koe oli lähes pelkkää monivalintaa, vaikka muutaman kanjin lukutapa siihen pitikin kirjoittaa. Ärsyttävää oli kyllä se, että en ollut varma, paljonko kokeeseen on aikaa, eikä missään ollut edes kelloa. Valvoja sitten ystävällisesti kyllä ilmoitti, kun aika oli kokonaan loppunut. Onneksi kuitenkin onnistuin päätymään tavoittelemalleni tasolle, jolle myös muut samalla stipendillä täällä olevat sijoittuivat.

Saisin osallistua myös normaaleille Hiroshiman yliopiston kursseille, mutta laiska kun olen, niin taidan nyt vielä syyslukukauden ottaa pelkästään japanin kielikursseja International centerin tarjonnasta. Normikurssit sitä paitsi alkoivat jo viime viikolla, enkä tiedä saisinko niistä lainkaan opintopisteitä Suomen päässä, joten en jaksa nähdä ylimääräistä vaivaa. Olen täällä kyllä research student-nimikkeellä, eli varsinaisesti mun ei tarvitsisi kerätä lainkaan mitään pisteitä, mutta Kela ei ehkä tykkäisi siitä palattuani hyvää.

Nelostason opiskelijana saan osallistua myös niille vitostason kursseille, jotka eivät mene oman tasoni kurssieni kanssa päällekkäin. Luultavasti otankin myös ne vitostason kurssit, jotka pystyn. Tässä siis lista kursseistani (en ole kyllä vielä käynyt noille vitostason kursseilla, joten mieli saattaa vielä muuttua):

Nelostaso

Comprehensive Intermediate Japanese II D

Comprehensive Intermediate Japanese II E

Comprehensive Intermediate Japanese II F

Japanese Education and Culture B

Vitostaso

Advanced Japanese (Listening) B

Advanced Japanese (Expression) B

Advanced Japanese (Lexical) B

Advanced Japanese (Analysis) B

Jokaista kurssia on kerran viikossa 1,5 tuntia, ja ne ovat siis tarjolla kaikille ulkomaisille opiskelijoille. Lisäksi meillä tutkimusstipendiaateilla on perjantaisin Special research topics tms niminen kurssi, joka kestää kolme tuntia. Muistaakseni siellä on yhtenä teemana sake, ja yllättäen tämän luennon vetää academic advisorini Tamura-sensei. Tapaamisessamme hän kysyi multa, että kai kävin sakematsureilla ja onko mulla hyvä viinapää. Myös opettamallaan tunnilla hän kertoili erilaista sanastoa saken juomiselle. Pidän hänestä jo kovin.

Tamura-sensei hyväksyi myös hieman kyseenalaisen tutkimusaiheeni, ja sain palautettua loputkin paperit International centerin toimistoon :D Ilmeisesti meidän tutkimusraportin dedis on vasta syyskuussa, kuin myös esityksen pitäminen siitä. En siis varmaan pääsekään palaamaan Suomeen ennen Helsingin yliopiston kurssieni alkamista, niin kuin olin alun perin ajatellut. No jaa, pitää vaan mennä vähän myöhemmin mukaan.

Voisin muuten vielä vähän ihmetellä, kuinka japanilaiset täällä pukeutuu tosi lämpimän näköisiin vaatteisiin, kun itse olen lämpöhalvauksen partaalla t-paidassa ja lyhyissä housuissa. Mua ei niin ole luotu tällaiseen ilmastoon. Luultavasti pakko kyllä huomenna pistää vähän peittävämpiä vaatteita, koska mulla on tällä hetkellä ainakin kymmenen kivasti kutiavaa hyttysenpistoa. On se kiva että hyttyset kaikkialla rakastaa mua yhtä suuressa määrin.

Vähän kyllä on kuivaa tekstiä, joten loppuun kuvia maanantaiselta pyörämatkaltani Saijon asemalta kotiin (oli muuten tosi kiva lounas Sachin perheen kanssa, mutta en jaksa nyt kirjoittaa siitäkin tähän).









2 kommenttia:

  1. Oi, siellähän on kovin ihastuttavan ja idyllisen näköistä!

    VastaaPoista