Beijing, baby

Nyt on jo viikko kulunut täällä Kiinassa, joten voisin kirjoittaa hieman miten on mennyt. Kiinan nettisensuuri on varsin ovelaa nykyään, joten kesti hetki saada Blogger toimimaan. Vpn (virtual private network) -käyttö on myös yritetty estää viime joulukuusta lähtien, joten Liang kierrättää nyt meidän yhteyden kollegansa palvelimen kautta Helsingin yliopiston vpn:ään.

Tunnelmat Pekingissä ovat aika harmaat, ihan vaan koska savusumun takia ei ole vielä taivasta näkynyt. Muutenkin on aika eri meininki kuin Japanissa, ihmiset ovat äänekkäitä ja töykeitä ja julkiset vessat kuvoja. Ehkä vähän kummallista, että mulla on Japanista eniten ikävä niitä vessoja, mutkun ne on vaan niiiin siistejä ;;____;;<3 No joo, mutta onhan Kiinallakin puolensa, esim. ruoka omnom. Olen kyllä jo tullut syöneeksi possun sorkkia ja nahkaa... Liang vetelee snäcksinä jotain ankan kieliä, mutta niistä olen vielä pysytellyt kaukana. Mutta siis vaikka tykkäänkin japsiruoasta, niin ei siinä yhtä paljon erilaisia makuja ole kuin kiinalaisessa. Että hyvin on tullut täällä kyllä syötyä.

Saavuin tänne tosiaan kiinalaisen uudenvuoden aattona, ja ilotulitukset olivat melkoiset. Ei ne tosin ole vieläkään tainneet ihan täysin lakata, yhä pamahtelee välillä. Me ollaan Liangin vanhempien luona jossakin lähiöalueella about tunnin bussimatkan päässä Pekingin keskustasta. Appivanhemmat ovat oikein mukavia ja kohtelevat mua kuin omaa tytärtään, tosin mun pitäisi kyllä oikeasti oppia kiinaa kommunikaation sujuvoittamiseksi. Tehokurssi on menossa, mutta kun alkutaso oli aika lailla nolla, niin en tiedä miten tää viisi viikkoa riittää kykyjeni kasvattamiseksi. Kevätlukukaudella suunnittelen kyllä ottavani kiinan peruskurssin Hiroshiman yliopistossa. Mun korvat ei oikein kuule niitä toonien eroavaisuuksia, ja jostain syystä äännän kuulemma kaiken toisessa toonissa, mutta kyllä se varmaan tästä.

Pakko lisätä tämä kuva koska ah vyötäröni.

Appivanhemmat muuten ostivat mulle hääsormuksen ja qipao-mekon kiinalaisiin hääjuhliin. Kuulin vasta jälkikäteen mekon hinnan, auts. On se kyllä kaunis. Mua huvitti hieman mekkoa etsiessä, kun random kiinalaiset pysähtyi tuijottelemaan mua... Muutenkin olen saanut hieman tuijotusta osakseni, ja eilen yksi lapsi kuulemma kysyi "minkälainen ihminen toi on?" Alienihan minä, planeetta valkonaamalta.














Ollaan nyt ostoksilla käynnin lisäksi vierailtu Tiananmenin aukiolla ja Kielletyssä kaupungissa, mutta kuvat sieltä sisältävät suurimmaksi osaksi hyvin jäisen allekirjoittaneen (kirjaimellisesti, oli ihan pirun kylmä päivä), joten jätettäköön todistusaineisto siitä laittamatta. Tänään käytiin Pekingin eläintarhassa pällistelemässä pandoja, mutta siellä oli kyllä eläimilla sellaset olosuhteet että huhhuh. Oikein pahaa teki. Pandat tosin vaikuttivat suht tyytyväisiltä, kuulemma koska ne on kansallisaarteita niin niillä pitää olla vähän paremmat olot. Menomatkalla näin myös miehen kaupustelemassa pieniä pupulapsosia pahvilaatikossa, niin surullista. Puput on erityisesti mun sydäntä lähellä, vaikka muutenkin hyvin eläinrakas olen. Harmi, että täällä Aasiassa ei ole oikein eläinten oikeuksista kuultu :/

Se on loma ny

Nyt on sitten kaikki kokeet suht kunnialla suoritettu, ja ensimmäinen lukukausi ohi :D Tänään oli vikat kokeet, ja tästä eteenpäin on suunnilleen kahden kuukauden kevätloma. Suuntaan huomenna ensin kohti Kiotoa, jossa yövyn yhden yön, ja lauantaiaamuna lennän Kansain lentokentältä kohti Pekingiä. Jänskättää kyllä appivanhempien tapaaminen... Vietetään siis tosiaan Liangin kanssa Kiinassa about viisi viikkoa, josta ekat pari viikkoa ilmeisesti ollaan Pekingissä sen vanhempien luona, minkä jälkeen matkataan Shanghaihin ja johonkin sen lähistöllä olevaan pienempään paikkaan.

Tällä viikolla oli viisi koetta, joista kolme osui tähän päivään. Lisäksi piti palauttaa kirjoitelma sanontakurssille, pituus suunnilleen kolme sivua ja tietysti japaniksi. Kirjoitin sitten alkoholiin liittyvistä sanonnoista Japanissa ja Suomessa, ja annoin taas varmaan tosi hyvän kuvan Suomesta... "Ei tippa tapa, ja ämpäriin ei huku", jne. Japanin yhteiskunta ja koulutus-kurssin 3000 merkin esseen dedis olisi vasta 14.2, mutta kerrankin sain sen jo hyvissä ajoin tehtyä. Ei tarvitse sitten Kiinassa sen kanssa tuskailla. Kirjoitin englannin opetuksesta Japanissa, ihan kiinnostava aihe. Lopputuloksesta en kyllä ole niinkään varma, mutta kyllä se ainakin sen 3000 merkin yli meni.

Vitostason sanastokurssin antia... Onneksi on sekin nyt tältä erää hoidettu.

Kuulemma saan ensi lukukautena siirtyä vitostasolle, kunhan vaan läpäisin nyt nelostason kokeet. No eiköhän ne läpi mennyt, lol. Kiva kyllä, ettei tarvitse enää mennä nille nelostason kursseille nuokkumaan... Olin siis opiskellut jo suurimman osan niillä käydyistä asioista, ja kun opettajakin vielä oli tylsä, niin eihän siellä hereillä meinannut pysyä. Ensi lukukaudesta tulee kyllä sitten haastavampi, kun pitäisi oikeasti alkaa tekemään jotakin sen tutkimusraportin eteen ja pitää jotain esitelmiäkin siitä. Äh, olisinpa tavallinen vaihto-opiskelija... Vaikka toisaalta kyllähän mulle aina Japanin valtion rahat kelpaa.

Päivää taas

En ole kirjoitellut taas kovin aktiivisesti, joten satuillaanpas nyt jotakin huippujännästä elämästäni edellisen kuvajulkaisun perään.

Eloni Higashi-Hiroshimassa on sujunut entiseen malliin viimeiset pari viikkoa, lähinnä koulussa nuokkuen, huoneessa dataten ja jopa satunnaisesti opiskellen. Viikko sitten ystäväni N saapui Tokion vilskeestä tänne maalle puhdasta ilmaa haistelemaan, ja kävimme yhdessä Okunoshimalla Pupusaarella ja Miyajimalla. Miyajima alkaa olemaan jo vähän nähty, mutta Pupusaareen en kyllä ihan heti kyllästy.

Päädyin muuten jonkin hassun sattuman kautta malliksi jollekin mummojen piirustuskerholle viime lauantaina :D En osaa puhua puhelimessa edes suomeksi saati sitten japaniksi, ja olin onnistunut käsittämään koko jutun aika lailla väärin, mutta loppujen lopuksi oli kyllä ihan hauska päivä. Istuin siis pari tuntia mallina niille japanilaisille mummoille, jotka sen jälkeen tarjosivat kahvia ja naposteltavaa. Mulle maksettiin 6000 jeniä palkkioksi, ja sain vielä lahjojakin, sekä tietysti japanin puheharjoitusta. Ei paha diili.

Sunnuntaina tapasin taas pitkästä aikaa homestay-perheeni. Kävimme aamupäivällä jäähallissa luistelemassa perheen tyttöjen kanssa, ja kerrankin sain tuntea itseni melkein taitavaksi luistelijaksi. Noh, kyllä ne tytötkin kehittyivät ihan kivasti, kun mentiin yhdessä käsi kädessä. Luistelusta ei sentään ole jäänyt vastaavanlaisia traumoja kuin monesta muusta koululiikunnan muodosta, vaikka vähän harmittikin, että oli aina pakko harjoitella jotain sirklausta, kun pojat pelasivat vieressä lätkää. Mainittakoon, että en osaa edelleenkään sirklata.

Huomenna olisi valokuvaus jo toiseen lehtijuttuun, johon mua on täällä pyydetty. Haastattelijat olisi halunnut musta jotain cosplay-kuvia, mutta en kyllä ole pukujani tänne lähettämässä, joten päädyttiin siihen, että pukeudun lolitaan. Joo olen kyllä tosi truu lolita, mutta on mulla toi yksi mekko, joka varmaan kelpaa. Huvittaa kyllä, kuinka olen niin suosittu haastateltava/malli täällä, kun Suomessa en kuitenkaan ole varsinaisesti mikään kauneuskisojen valttikortti. Mutta mikäs siinä, ihan mielenkiintoisia kokemuksia on tullut.

Overly attached deer

Sain lisää kuvia Miyajimalta :'D

Back to the countryside

Nopeasti meni sekin kolme viikkoa perheen kanssa reissatessa. Vaikka olikin välillä aika raskasta olla ryhmänjohtajana ja huolehtia kaikista järjestelyistä, niin kaikilla tuntui olleen hauskaa, ja olin tosi onnellinen, kun sain koko perheen käymään. Suurkaupunkien vilskeen jälkeen Higashi-Hiroshima tuntuu harvinaisen kuolleelta, mutta eipä tässä ole kuin kuukausi ennen seuraava matkaa vähän isommille huudeille aka Kiinaan, jossa reissaamme sitten Liangin kanssa viitisen viikkoa kevätlomani aikana.

Koko reissusta en jaksa kirjoittaa mitään yksityiskohtaista selostusta, ja tuskin se kovin monia hirveästi kiinnostaisikaan. Eräitä kohokohtia olivat Miyajiman hienot maisemat (ja sekopäiset peurat, jotka olisivat halunneet varastaa kaikkien jäätelöt), Hakonen kuumat lähteet sekä Kioton uudenvuoden kellot. Parasta kuitenkin oli totta kai yhdessäolo rakkaiden ihmisten kanssa ^__^

En ottanut ihan hirveästi kuvia, koska Liang räpsi niitä sen verran ahkerasti, ja saan ne sitten myöhemmin. Laitan tähän kuitenkin joitakin ottamiani laatuotoksia.

Okunoshiman pupusaari :3

Maisemia Miyajimalla

Peura tahtoo jätskiä

Tokion valoja Roppongi Hills Towerista kuvattuna (oli kyllä vaikea saada kunnon kuvia ikkunalasin läpi)

Jossain kaukana (Hakone)

Reissun parhaat raamenit löytyivät Kiotosta, omnom

Loppuun vielä purikura :D

PS. Kiitos vaan blogger kun on niin ihanan helppoa saada kuvat aseteltua. Not. Tää haluaisi nyt tunkea joka kuvan tekstin alkuun, ja jos niitä yrittää siirtää, menee koko layout sekaisin. Jes.

札幌

Kävin tässä viikonloppureissulla Japanin Rovaniemellä eli Sapporossa, joka on pohjoisimman saaren Hokkaidon suurin (ja koko Japanin viidenneksi suurin) kaupunki. Matkaa Sapporolle Hiroshimasta on jotain 1200 kilometriä, joten lentäminen oli mukavin vaihtoehto. Ostin lentoliput jo pari kuukautta sitten noin 30 000 jenillä eli suunnilleen 300 eurolla, mikä ei ollut kovin kallista jos vertaa luotijunien hintoihin (Hiroshimasta Osakaan 12 000 jeniä yhteen suuntaan).

Kattokaa ny kuin hienosti muokkasin. 

Syynä reissulle ei suinkaan ollut kaipuu lumisiin maisemiin, vaan Sapporossa asuvan japanilaisen ystäväni Chizurun kanssa Buck-Tick-nimisen bändin keikalle meneminen. Bändi on nyt ollut kasassa jo 25 vuotta, ja Chizuru onkin kuunnellut sitä kauemmin kuin itse olen ollut elossa. Tapasimme muutama vuosi sitten Tokiossa bändin vuotuisessa Nippon Budokanin konsertissa, ja nyt kun kerran taas Japanissa olen, niin pitihän se yhdessä keikalle mennä. Toki oli myös kiva nähdä, miltä siellä pohjoisessa nyt näyttääkään, kun en ole ennen Tokiota pohjoisempana käynyt.

Lensin Hiroshiman lentokentältä Shin-Chitosen kentälle, josta kulkee kätevä junayhteys Sapporon pääasemalle. Koneen laskeutuessa mietin vähän, että mentiinkö me sittenkin Suomeen asti, kun kaikkialla oli valkoista ja lumisade oli aika sankka. Hiroshimassa ei siis tosiaan pahemmin lunta sada... Muutenkin koko reissun ajan oli jotenkin jännät suomifiilikset, koska rakennuksetkin näyttivät enemmän Suomen tyylisiltä. Hiroshimassa on aika paljon vanhoja japanityylisiä rakennuksia, kun taas Sapporossa niitä ei näkynyt lainkaan. No onhan se tietenkin ihan luonnollista, että Hokkaidolla rakennetaan kylmän sään kestävästi kuten Suomessakin. Täytyy kyllä sanoa, että ei sitä lunta ollut ikävä, joten kyllä ihan kiva asua paikassa, jossa sitä ei sada juuri lainkaan.

BUCK-TICK

Yövyin ystäväni luona, ja lauantaina kävimme illallisella yhdessä hänen australialaisen tuttavansa Stephin kanssa. Steph on kiertänyt Japania Buck-Tickin perässä, ja onkin siis myös kovan luokan fani. Voikin arvata, mistä puhuimme suurimman osan ajasta :D Tapasimme Stephin myös sunnuntaina, ja söimme lounaaksi sapporolaista suupu kareeta (soup curry) sekä käväisimme sikäläisillä saksalaistyylisillä joulumarkkinoilla ennen keikkaa.

Suupu karee, omnom.

Joulumarkkinoilla oli myös suomalainen myyntikoju nimeltä Rovaniemi :D Suomalainen Ulla myi siellä porontaljoja ja lappinukkeja.

 

Markkinoilla oli myös ihan oikea suomalainen joulupukki!

Tapasimme joulumarkkinoilla Chizurun äidin, joka myös fanittaa Buck-Tickia ja tuli yhdessä keikalle :D Katsoimme vielä jouluvalojen sytyttämisen ja lähdimme sitten kohti keikkapaikkaa ennen viittä. Sinne pääsi sisään viideltä, ja konsertti alkoi kuuden maissa. Sisään päästyämme ostin hieman keikkatavaraa, mutta olen ylpeä siitä, että en tällä kertaa tuhlannut älyttömästi rahaa.

Chizuru oli ostanut meille fanclub-liput, ja olimmekin neljännessä rivissä! Olen aiemmin nähnyt Buck-Tickin vain Budokanin hattuhyllyltä, joten oli hienoa päästä nyt niin lähelle lavaa. Keikka olikin tosi mahtava, ja lattiakin tärisi musiikin voimasta. Bändi soitti suurimman osan uusimman Yume miru uchuu-nimisen albuminsa kappaleista, mutta myös vanhempia biisejä kuten Alice in Wonder Undergroundin ja Coyoten. Eniten kyllä liikutuin, kun Long Distance Call alkoi soimaan ;;__;;

Keikan jälkeen kävimme karaokessa laulamassa pelkkää Buck-Tickia, oli huippua. En osaa todellakaan laulaa, enkä yleensä siis kehtaa vetää Buck-Tickia, koska biisit ovat aika vaikeita eikä kukaan muu tunne bändiä, mutta Chizurun kanssa se oli hauskaa. Illan päätteeksi käväisimme vielä moikkaamassa Chizurun suomen kielen kurssilaisia izakayassa, ja siellä oli myös muutama Oulun yliopistosta Sapporoon tullut. On kyllä hauskaa, kuinka paljon Sapporossa on suomalaisia, Hokkaidon yliopistossa ainakin kymmenen. Helsingin yliopistostakin siellä on kolme mun laitoslaista, joita en harmi kyllä tullut tällä kertaa tavanneeksi. Täällä Hiroshimassahan on tosiaan lisäkseni yksi jyväskyläläinen, jonka kanssa en kyllä pahemmin ole ollut tekemisissä. Onkin aina vähän hassua puhua suomea Japanissa (muuten kuin Skypen välityksellä). Chizuru tosiaan opiskelee suomea ja puhuukin sitä tosi hyvin, mutta tällä kertaa keskustelimme lähinnä japaniksi. Olikin kiva todeta, että pystyn kyllä ihan hyvin jo käyttämään japania, en toki mitenkään virheettömästi mutta kuitenkin. Jotain edistystä jo ehkä tapahtunut parissa kuukaudessa.

Että sellainen reissu. Nyt pitäisi opiskella huomiseen vitostason kuuntelukurssin sekä torstain sanastokurssin välikokeisiin sekä kirjoittaa sakubun :P Ei jaksaisi, koska odotan vain viikonloppua ja vanhempieni ja kihlattuni saapumista Japaniin <3

Joulukuu!

Oho nyt on jo joulukuu ja pari kuukautta täällä Japanissa kulunut! Blogia ei ole tullut hirveästi päivitettyä, kun ei ole ollut oikein insipistä kirjoittamiseen, mutta katsotaan jos saisin nyt jotain tekstiä aikaiseksi.

Meillä nikkenseillä on täällä homestay-ohjelma, jossa siis jokainen saa oman "hostperheen", joiden kanssa viettää välillä aikaa ja tutustua japanilaiseen perhe-elämään. Omaan perheeseeni kuuluu vanhemmat ja 16- ja 13-vuotiaat tyttäret. He ovat oikein mukavia, mutta hieman kiireisiä nyt tämän loppuvuoden. Saimme kuitenkin tapaamisen sovittua viime lauantaille ja söimme yhdessä lounasta heidän luonaan Hiroshimassa. Sain itse valmistaa okonomiyakia, tosin en kyllä luonnollisesti ollut läheskään yhtä taitava kuin perheen äiti, joka on siis kotiäitinä perinteiseen japanilaiseen tapaan. Perheen isä taas työskentelee viikot Fukuyamassa ja on siis kotona vain viikonloppuisin. Heidän kotinsa oli vähän aikaa sitten rakennettu ja japanilaisittain erittäin tilava, kuin myös erittäin siisti ja viihtyisä.

Jännitin tapaamista tapani mukaan aika paljon etukäteen, mutta ihan turhaan, oli nimittäin todella mukavaa, ja juttelin paljon kaikesta perheen kanssa. Etenkin äiti ja 16-vuotias tytär Misa olivat tosi puheliaita ja keksivät kaikkea juteltavaa. Okonomiyaki oli myös hyvää, mutta olin vähän hidas sen syömisessä, koska puikkotekniikkani kaipaa ilmeisesti hieman vielä treenausta. Kannatti kyllä ottaa paljon tuliaisia mukaan Suomesta, koska perhe vaikutti tykkäävän kovasti mun Muumi- ja Marimekkosälästä.

Oli siis kivaa, mutta tämän vuoden puolella en enää ehdi perhettä tapaamaan, koska ensi viikonloppuna lähden Sapporoon ja sitä seuraavana tänne saapuvat vanhempani ja Liang ^___^ Lasken jo päiviä.

Lounaalla en kehdannut ottaa kuvia, mutta eilisellä opintoretkellä Miyajimaan otin niitä senkin edestä, eli laitanpas niitä tähän lopuksi.

Kesyjä peuroja :3

Paras ruska-aika meni harmi kyllä suunnilleen viikko sitten, mutta oli joissain puissa yhä lehtiä.

Pingviinejä akvaariotalossa (vai mikä 水族館 on suomeksi? fail)